Aika lailla viime hetkeen asti saatiin jännittää, paraneeko Visan korva agilitynkestäväksi ennen Saariselän yöttömän yön kisoja, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Kaksi päivää ennen kisoja korvasta suihkusi verta viimeisen kerran Visan ravistellessa päätään ruven taas kerran irrottua, sen jälkeen haava viimeinkin on pysynyt kiinni. Sellainen V:n muotoinen pala korvanlehdestä nyt puuttuu, joten pitää vain toivoa, ettei se repeä samasta kohdasta uudelleen.

Saariselkäviikonloppu alkoi perjantaina viemällä kamat ensin parin kilometrin päässä kisapaikasta olevalle vuokramökille ja sitten saapumalla ensimmäiseen rataantutustumiseen. Aika pian huomasin, että "voi luoja kun täällä on kylmä" ja "ai niin, jätin kaikki lisävaatteet sinne mökkiin". Lievästi jäätyen agilitasimme iltaviidestä noin kymmeneen, sitten mökille kotaan nuotion ääreen lämmittelemään ja lopuksi saunaan. Tuloksellisesti perjantai oli varsin mainio: ensimmäiseltä radalta keppien alusta kieltovirhe kun en ohjannut kepeille (...) ja vähän yliaikaa, muuten siisti rata. Illan viimeisenä ratana oli Ritva Herralan agilityrata, josta Vaisu sai nollavoiton - mutta sertiä ei saatu, kun meillä Ritvalta jo sellainen oli, ja viimeisen sertin vastaanottamisen miminiaikaraja täyttyi vasta seuraavana päivänä.

Lauantaina ensimmäiseltä radalta harmillisesti HYL yhden huonon ohjausvalinnan vuoksi (peitin takaakierrettävän hypyn itse koiralta näkyvistä, joten se luuli, että pitää mennä putkeen), muuten virheetön rata. Tuolla radalla ei tullut yhtään nollaa, eli hidaskin 0-rata olisi riittänyt viimeiseen sertiin ja valioitumiseen... Toisena oli hyppyrata, jolta 0 ja 2. sija. Päivän viimeinen rata oli tosi vaikean tuntuinen ja muutaman kömpelön ohjauskohdan jälkeen ratavirheettä maaliin mutta yliaikaa 2,34 sekuntia. :( Tälläkään radalla ei tullut yhtään nollaa, eli jossittelun paikka ja pieni plääh-olo hetkellisesti. 

Sunnuntaina oli jo itsellä aika kaikkensa antanut olo. Ensimmäiseltä radalta okserin rima alas (ohjasin mielestäni sen kohdan ihan hyvin, mutta ilmeisesti ollaan liian harvoin okseria harjoiteltu), ei muita ratavirheitä, tulos 5 ja sijoitus 6. Toiselta radalta oli 0 alla, kun kolme estettä ennen maalia ajattelin tehdä käännöshypyn vähän tiukemmin - ja ohjasin Visan vahingossa vaihtamaan suuntaa hypyn edessä, eli kieltovirhe. Tulokseksi 6,33 ja tältäkin radalta 6. sija. 

Kokonaisuutena aivan huiman kiltti, taitava ja parhaansa tekevä kisaviikonloppu Visalta! Ohjaajalle ruoskaa typeristä valinnoista ja hitaasta vauhdista. :) Tässä kaikki radat videolla:

A-rata (6,71, sij. 3): https://youtu.be/SGomm0ljOhM
B-rata (0, sij. 1.): https://youtu.be/DSnwgg5vVG0 
C-rata (HYL): https://youtu.be/sS1S8aLQND8
D-rata (0, sij. 2.): https://youtu.be/Q-ppwQuwCsQ
E-rata (2,34, sij. 1.): https://youtu.be/P7KTbzFuCsQ
F-rata (5, sij. 6): https://youtu.be/JcQwpj_MjIM
G-rata (6,33, sij. 6.): https://youtu.be/_Fo-xRsl_tw

Tämän viikonlopun ohjelma olikin sitten rally-tokokisat Kemissä, ja tällä kertaa myös Vippi pääsi kisaamaan. Vipiltä vähän ylivireinen suoritus, jossa uusin kaksi kylttiä, yhdessä kohtaa sain koiran osumaan kylttiin käännöksessä, ja 1 piste meni johonkin TVÄ-virheeseen jota en enää muista, tulokseksi 92 p. ja kolmen koiran luokassa 2. sija.

Vipin käytösruudun jälkeen nopeasti autolle hakemaan Visa, nenänniisto (flunssa...), ja ei muuta kuin radalle uudestaan! Visa oli tuttuun tyyliinsä varsin rauhallinen tekijä, häntää heilutellen se tepsutteli radan läpi, putkesta ja merkille lähetyksestäkään turhia kierroksia nostamatta (toisin kuin siskonsa noilla kylteillä...). Rata tuntui tosi hyvältä, parissa kohtaa oli vähän vinoja edessäistumisia, mutta muita virheitä en huomannut meidän tehneen. ...Kunnes käytösruudun alussa Visa huomasi, että rataa tekemään tuli Maailman Ihanin Flattinarttu, ja haikeasti vingahteli sen perään ajoittain. Enimmän osan aikaa onnistuin pitämään sen katsekontaktissa minuun, jolloin se pysyi hiljaa, mutta kovin oli vaikeaa koirapojan jaksaa istua kolme minuuttia kitisemättä. Tästä ei kuitenkaan lähtenyt pisteitä, joten tulokseksi ekaa kertaa meille ikinä MES-luokasta täydet 100 p. ja tuomarinpalkinto. :)

35509218_10156382080608350_2550585664672
Kemin seura- ja palveluskoirakerholla on 50-vuotisjuhlavuosi menossa, ja palkinnot olivat aika hienot!

Kisojen jälkeen hyödynsin vielä vieraan kentän ja otin vähän tokoa Visan kanssa. Näkymätön merkki tuottaa edelleen ongelmia, Visa mielellään lähtisi suoraan kaartamaan ruutua kohti. Kun suoraan eteneminen saatiin muistuteltua, onnistui näkymätön, siitä välipalkan jälkeen ruutuun lähetys, ja vielä kartion kierto (ilman hyppyjä ja kapuloita) ja tunnari ihan kivasti. Pitäisi vain saada paaaaaaljon eri paikoissa tehtyä noita eri lähetysliikkeitä nyt.