Sporttirakin nettikurssitallenteista olen ehtinyt katsoa vasta aloitusluennon, mutta sen sijaan kävimme tänään live-kouluttautumassa Torniossa, kouluttajana Heli Kelhälä. Meille Visan kanssa oli aikaa 2 x 20 minuuttia, ja siinä ehdittiin käydä läpi aika lailla kaikki nyt mietityttäneet asiat.

  • Kaaret juoksulinjoissa (luoksetulo, ruutuunmeno, kartion kierto, noutojen palautukset...): yritetään treeneissä ehkäistä kaarten syntyminen käyttämällä liikkuria/esineitä blokkaajina kaaren puolella (Visa kaartaa aina vastapäivään jos ei ole mitään sen reitillä), ja palkkaamalla suorista juoksulinjoista, joita saa ruudussa tekemällä lähetyksiä niin läheltä ettei se ehdi kaartaa, ja evl:n merkittömässä merkissä lähettämällä niin kauas, että sen pystyy vapauttamaan ja palkkaamaan ennen kuin kaartaminen alkaa. Luoksetulon ja noutojen kaarien kanssa ehkä vain päätän elää, ne eivät kuitenkaan vie pisteitä niin paljon kuin ruutuun sivureunan kautta meno tai evl-ruudun merkittömän epäonnistuminen kokonaan kaaren vuoksi. Visa teki tänään ruutuunlähetykset suht suoraviivaisesti, joten ei se AINA kaarrata nytkään --> näistä onnistumisista nopea palkka, pysäytys- ja malttitreenit ruudussa sitten erikseen.
  • Kaket:  Otettiin liikkurihäiriötä ja ensin lyhyt etäisyys, sitten pari kertaa pitempää matkaa. Suht hyvin onnistui! Tekniikka ei aivan pitänyt vielä, mutta otti oikeat asennot joka kerta, mikä on selvä edistysaskel. Eli hyvin etenee tämä liike, lisää vain liikkuroituja harjoituksia ja vähitellen vaikeuttamista.
  • Ohjattu nouto: VOI-versio vielä, kun ei olla merkkiä opeteltu (en halua ottaa sitä ennen kuin VOI-luokka on ohi, kun merkin opettelu hetkellisesti saa Visan melko varmasti kiinnostumaan ruudun kulmamerkeistä). Ihan jees. Tällä kertaa meni keskeltä kaartaen kapulalle, pitää saada vahvistettua ulkoreunan kautta kaartamista, jottei EVL:ssä ajaudu keskimmäiselle kapulalle. Luovutus takaa sivulle kiertämällä ei vielä toimi ilman apuja.
  • Merkittömän merkin opettaminen: Eläinkokeet osoittivat, että lyhyillä matkoilla kohteelle (kosketusalusta) lähettämällä kaartaa aina --> treenataan reilusti ylipitkillä matkoilla niin, että palkkaus tulee reilun 10 metrin etenemisen jälkeen koiran juoksun suuntaisesti --> ei syytä kaartaa ainakaan siksi, että ennakoisi minua kohti kääntymistä. Apuohjaaja tässä hyvä heittämään palkkaa ja myös blokkaamaan kaaren tekemisen.
  • Tunnari: Ihan OK! Meinasi loppua Visalta usko palauttaessa, kun ei kukaan kehunut --> pitää tehdä välillä liikettä luovutukseen asti kokeenomaisesti. Liikkurin kehu saattaa olla helpompi apu häivyttää kuin minun kehu opetteluvaiheessa. Itse hajuerottelu on hyvä.
  • Seuraaminen: Muuten aika jees, mutta täyskäännökset väljiä --> vaihdetaan täykkärisuunta tk:ksi vasemmalle nykyisen oikean sijaan, ne onnistuu tiiviimmin, ainakin kun käännyn sen verran rauhallisesti, että Visalle jää aikaa käyttää takapäätään käännöksessä. Visa jaksoi aika hyvällä asenteella pitkän seuraamiskaavion, tämä perusvire on parantunut paljon!
  • Sivulletulo: Tämä taitaa olla tällä hetkellä todennäköisin pistesyöppö liikkeissä: väljä kierros takaani, epävarma koira, loppuasento useimmiten turhan väljä ja välillä liian takanakin. Aletaan treenata erilaisia pelejä ja temppuja tähän keksien + erilaisia variaatioita askelsiirtymä- ja peruutustreeneistä myös, jotta oikeaan paikkaan hakeutuminen tulisi kivemmaksi. Jatkan kahdella erilaisella sivulletulokäskyllä: toinen edestä kiepsahdukselle ja toinen takaakierrolle, katsotaan kumpaa kautta tulee koekelpoinen lopputulos nopeammin.
  • Luoksetulo: Liikkurin kanssa suoria luoksetuloja vain, ettei ennakoi nykyistä enempää pysäytyksiä, pysäytystreenejä jatketaan esim. lenkkeilyn yhteydessä ja kokeessa sitten vain toivotaan, että se pysähtyy kehässäkin.

Ensimmäinen VOI-koe lähestyy. Liikkeet alkavat vähitellen tuntua suht helpoilta, mutta suoritusvarmuus toki ei ole kovin korkea vielä. Ihan oma asiansta sitten on, miten paljon Visa tulee paineistumaan koetilanteesta, mutta se nähdään parin viikon päästä.