|
|
|||
|
01.03.2012 - 18:37
Aluksi videopätkä Ajalta Jolloin Vippi Vielä Pystyi Hengittämään, kauko-ohjauksen alkeistreenien toinen tuleminen:
Kummallakin koiralla on nyt kennelyskä. Vippi aloitti ensin ja on tällä hetkellä aika huonossa kunnossa, yskii paljon ja yökkii limaa. Tikki alkoi kakoa ja köhiä eilen (vai oliko se toissapäivänä?) ja on ainakin toistaiseksi vielä melko hyvin elävien kirjoissa. Vipin kynsi on edelleen aika verestävä toiselta laidalta. Ulkosyrjä kynnestä sen sijaan paranee hyvin, siinä on jo uuden kuoren alkua. Eli tuohon kasvaa nyt sitten jo valmiiksi halki oleva kynsi, kuinka kätevää! (Not.) Kynsivalli ja kynnen sisäpuolen tyvi tulehtuivat, joten nyt on menossa toinen antibioottikuuri, eri valmisteella. Lisäksi Bisolvonia limaa irrottamaan ja ohentamaan, Eforion-kapseleita anturoiden ja kynsien yleistilaa parantamaan, Nutrolin-öljyä ja maitohappobakteerivalmistetta. Vipin iltaruoassa alkaa olla lääkkeitä ja lisäravinteita enemmän kuin itse ruokaa. Tikin maidontuotanto on vähentynyt, mutta yhdestä nisästä tulee yhä pieni pisara maitoa, jos nisää puristaa. Tikki ei kuitenkaan enää itse nuole nisiään, joten elättelen toiveita, että tuokin maidontuotto hiipuu kun minäkin lopetan sen nisän testailun. Katsotaan. (Ajattelin muuten yleisen liikenneturvallisuuden vuoksi lopettaa autoilun toistaiseksi ja kävellä töihin. Koirat kun yskivät yölläkin, ja tässä tilayksiössä niitä ei kovin kauas omasta sängystä saa laitettua. Ihmeen hyvin sitä näköjään pärjää nukkumattakin.)
Suvi ja Jetta kirjoitti 01.03.2012 - 21:19
No voi.... Kuinka kauan noita vastuksia voi tulla! Pikaista paranemista, ja heti paljon terveitä päiviä!
|
Pääosissa:
Tikki Tulevia tapahtumia:
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 |
||